Euroviisut vedonlyönti ja kertoimet 2023

Euroviisut 2023 järjestetään toukokuun puolessa välissä, ja vedonlyöntisivustot ovat jo julkaisseet voittajakertoimet kilpailuihin. Suomen UMK-karsinnat voittanut Käärijä on kappaleellaan Cha cha cha noussut niissä ykkössuosikkien joukkoon, joten kysymys kuuluu: Ovatko Euroviisut 2023 Suomi-juhlaa?
Lue tiivis ennakkotietopaketti kilpailujen osallistujista, aikataulusta ja siitä, mistä löydät parhaat kertoimet Euroviisu vedonlyöntiin.
Parhaat sivustot Euroviisut vedonlyöntiin
Euroviisut 2023 vedonlyönti
Euroviisut vedonlyönti on juurtunut olennaiseksi osaksi vuotuista kohdetarjontaa myös netin kasinoilla. Innokkaimmat bookerit julkaisevat voittaja vedonlyönti kertoimia jo, ennen kuin maat ovat edes päättäneet lopullisista edustajistaan.
Euroviisu kertoimet kiinnostavat myös muita kuin veikkaajia, sillä niitä seurataan valtamediassa ja niiden perusteella spekuloidaan oman maan ja vastustajien mahdollisuuksia. Tämän vuoden kertoimet ovatkin olleet nannaa suomalaisfaneille, ja toivoa sopii, että niissä muhii tällä kertaa positiivinen yllätys.
Euroviisu voittaja vedonlyönti on ehdottomasti suosituin vetomuoto. Siinä veikataan, mikä maa vie lopullisen voiton finaali-iltana. Tämä on vetomuoto, jolla pääsee ensimmäisenä liikkeelle Euroviisuissa, sillä muita kertoimia julkaistaan vasta lähempänä toukokuun semifinaaleja ja finaalia.
Jos olet kova Euroviisu fani, sinua saattaa kiinnostaa Head to Head -veto, jossa arvioit, kumpi annetuista kahdesta maasta pärjää kilpailussa paremmin. Tänä vuonna etenkin rakas taistelupari Suomi-Ruotsi antaa herkulliset lähtökohdat H2H-vedoille.
Eri vaiheissa Euroviisuja voit myös veikata siitä, mitkä artistit jatkavat semifinaaleista loppukilpailuun tai mitkä sijoittuvat esimerkiksi top viiden joukkoon. Euroviisut kertoimet ja vetotyypit vaihtelevat suurestikin eri vedonlyöntisivuilla, joten vertailu kannattaa.
Euroviisut 2023 – paikka ja aika
Vuoden 2023 Euroviisut pidetään poikkeuksellisesti Iso-Britanniassa. Viime vuonna kilpailut voitti ylivoimaisella äänivyöryllä Ukrainan Kalush Orchestra kappaleellaan Stefania, ja Euroviisut 2023 olisi pitänyt järjestää Ukrainassa. Vallitsevan sotatilanteen vuoksi kilpailut päätettiin kuitenkin siirtää Iso-Britanniaan, joka tuli kilpailuissa toiseksi. Tapahtuman järjestelyvastuu on kuitenkin jaettu Britannian BBC:n ja Ukrainan NTKJ:n kesken.
Vuoden 2023 Euroviisukaupunki on siis Liverpool. Tapahtumapaikkana on 11 000 henkeä vetävä Livepool Arena, joka on aiemmin isännöinyt muun muassa MTV Europe Music Awards -gaalaa ja telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailuja.
Euroviisut 2023 huipentuvat viikolle 19. Ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina 9.5. ja toinen semifinaali torstaina 11.5. Näistä jatkoon selviytyneet lopulliset Euroviisut 2023 ehdokkaat kohtaavat finaalissa lauantaina 13.5.
Sekä molemmat semifinaalit että finaali alkavat kello 22.
Euroviisut 2023 aikataulu
1. semifinaali: tiistai 9.5.2023 klo 22.00
2. semifinaali: torstai 11.5.2023 klo 22.00
Euroviisut 2023 finaali: lauantai 13.5.2023 klo 22.00
Euroviisut 2023 kilpailu ja osallistujat
Euroviisut 2023 ovat keränneet mukaan 37 osallistujamaata. Kunkin maan televisioyhtiö on valinnut oman kappaleensa ja esittäjänsä omalla tyylillään. Esimerkiksi YLE on järjestänyt vuodesta 2012 lähtien Uuden Musiikin Kilpailua UMK:ta, jolla Suomen Euroviisu-edustaja valitaan. Ruotsin Melodifestivalen-perinne sen sijaan on peräisin jo vuodelta 1958.
Vaikka tämän vuoden Euroviisujen osallistujamäärä on pienin sitten vuoden 2014, kaikki maat eivät silti mahdu yhteen finaaliin. Ehdokkaita karsitaan kahdessa semifinaalissa, joiden jälkeen finaalivaiheessa kilpailijoita on enää 26. Molemmista semifinaalilähetyksistä äänestetään jatkoon 10 maata, ja niiden lisäksi finaaliin menevät suoraan edellisvuoden voittaja sekä niin kutsutut BIG5-maat eli Espanja, Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa, jotka ovat Euroopan yleisradioliiton EBUN suurimpia rahoittajia.
Tavallista pienempi Euroviisu ehdokkaiden määrä johtuu siitä, että Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Bulgaria jättivät kisat väliin muun muassa taloudellisiin syihin vedoten.
Euroviisut 2023: Semifinaalit
Vuoden 2023 ensimmäinen Euroviisu semifinaali käydään 9. toukokuuta. Siinä riittää säpinää, sillä mukana ovat kertoimien perusteella tämän hetken ennakkosuosikit numerot 1, 2 ja 4. Niiden väliin on kiilannut vain varma finalisti Ukraina. Kaikkiaan Euroviisujen 1. semifinaalissa kilpailee 15 maata, joista jatkoon menee 10. Tiistain semifinaalin esiintyjät ovat:
- Irlanti
- Kroatia
- Latvia
- Malta
- Norja
- Portugali
- Serbia
- Alankomaat
- Azerbaidžan
- Israel
- Moldova
- Tšekki
- Ruotsi
- Suomi
- Sveitsi
Loput Euroviisut 2023 finalistit äänestetään pari päivää myöhemmin järjestettävän 2. semifinaalin päätteeksi. Siinä esiintyy 16 maata, joista jatkopaikan saa 10. Nämä maat esiintyvät toisessa semifinaalissa torstaina:
- Armenia
- Belgia
- Islanti
- Kreikka
- Kypros
- Slovenia
- Romania
- Tanska
- Albania
- Australia
- Georgia
- Itävalta
- Liettua
- Puola
- San Marino
- Viro
Suomen edustaja
Suomen Euroviisut 2023 karsinta UMK päättyi 25.2. Käärijän voittojuhliin. Erilaisia musiikkityylejä yhdistelevä Cha cha cha valittiin Liverpoolin junaan murskaavalla 343 pisteen erolla toiseksi tulleeseen kappaleeseen verrattuna. Käärijä keräsi ennätyssuositussa yleisöäänestyksessä ja kansainväliseltä raadilta yhteensä 539 pistettä. Aivan vuoden 2021 edustajan Blind Channelin saamaan 551 pisteen kokonaispottiin Cha cha cha ei yltänyt, mutta sinkoutui kuitenkin välittömästi suomalaisten ja monien muidenkin suosikiksi.
Euroviisut semifinaali äänestys
Euroviisujen jatkoon menijät ja voittaja määritellään kunkin maan antamien pisteiden perusteella. Jaossa on pisteitä 10 parhaalle kappaleelle niin, että paras saa 12 pistettä, toiseksi paras 10 pistettä, ja siitä lähtien 8–1 järjestyksessä.
Euroopan yleisradioliitto on tehnyt joitain sääntömuutoksia. Myös Euroviisut 2023 äänestys on käynyt läpi hienosäätöä, ja edellisvuosista poiketen tämän vuoden semifinaalivaiheessa äänestystulos määräytyy puhtaasti yleisöäänestyksen perusteella. Eri maiden tuomaristojen ääniä ei siis huomioida tässä vaiheessa. Ne kuitenkin äänestävät varmuuden vuoksi, jos puhelinäänestyksessä sattuisi olemaan ongelmia.
Semifinaalissa äänestävät vain ne maat, jotka esiintyvät siinä. Lisäksi äänioikeuttaan käyttävä suoran finaalipaikan omaavat BIG5-maat sekä edellisvuoden voittaja. Vuonna 2023 Euroviisujen 1. semifinaalissa äänensä antavat näistä Ranska, Saksa ja Italia ja 2. semifinaalissa Espanja, Iso-Britannia ja Ukraina.
Ensimmäistä kertaa Euroviisujen historiassa myös kilpailun ulkopuolisista maista voi nyt osallistua sekä semifinaali- että finaaliäänestykseen. Näillä ”muun maailman” äänillä on kuitenkin vain marginaalinen painoarvo osallistuviin maihin nähden. Lista valikoiduista maista, joissa Euroviisu äänestäminen on mahdollista, julkaistaan lähempänä itse kilpailua.
Näin Euroviisut semifinaali pisteet kertyvät yleisöäänestyksessä.
1./2. semifinaali | ääniskaala (yht.) | koko pistepotti | |
---|---|---|---|
semifinaalimaat | 15/16 | 12, 10, 8–1 (58) | 870/928 |
BIG5 + Ukraina | 3/3 | 12, 10, 8–1 (58) | 174/174 |
muu maailma | lasketaan yhdeksi | 12, 10, 8–1 (58) | 58 |
yhteensä | 1102/1160 |
1. semifinaalin tulokset
Euroviisut starttasivat tiistaina toukokuun 9. päivänä 1. semifinaalin merkeissä, ja nyt kun se on takana, puolet finaaliin jatkavista maista ja kappaleista on ratkennut.
Tässä lista finaaliin paikkansa raivanneista 1. semifinaalin maista:
Israel | Ruotsi |
Kroatia | Serbia |
Moldova | Suomi |
Norja | Sveitsi |
Portugali | Tšekki |
Kuten listalta näkyy, Liverpoolin ilta ei tarjonnut suuri yllätyksiä. Jatkoon menivät pitkälle ne maat, joita ennakkoarvioissa ja vedonlyöntikertoimissa oltiin uumoiltukin. Ainoastaan Portugalin finaalipaikkaa voidaan pitää pienenä yllätyksenä.
Suomen Käärijä villitsi odotetusti yleisöä paikan päällä ja taatusti myös televisioiden ääressä.
Nämä maat puolestaan päättivät tiensä tämän vuoden Euroviisuissa semifinaalivaiheeseen: Malta, Latvia, Irlanti, Alankomaat ja Azerbaidžan
2. semifinaalin tulokset
Euroviisut 2023 jatkuivat torstaina 11.5. toisella semifinaalilla, josta finaalipaikan itselleen varmistivat seuraavat maat.
Albania | Kypros |
Armenia | Liettua |
Australia | Puola |
Belgia | Slovenia |
Itävalta | Viro |
Kilpailusta putosivat näin ollen Tanska, Romania, Islanti, Kreikka, Georgia ja San Marino.
Euroviisut 2023: Finaali
Euroviisut 2023 finaali pyörähtää käyntiin lauantaina 13.5. kello 22 Suomen aikaa. Nyt kun molemmat semifinaalit ovat jo takana, BIG5-maiden ja vuoden 2022 Euroviisu-voittaja Ukrainan kanssa finaalissa kisailevat maat ovat selvillä.
Tässä on vuoden 2023 Euroviisu-finalistit siinä järjestyksessä kuin he lauantaina esiintyvät:
maa | kappale | esittäjä | |
---|---|---|---|
1. | Itävalta | Who The Hell is Edgar? | Teya & Salena |
2. | Portugali | Ai Coração | Mimicat |
3. | Sveitsi | Watergun | Remo Forrer |
4. | Puola | Solo | Blanka |
5. | Serbia | Samo Mi Se Spava | Luke Black |
6. | Ranska | Évidemment | La Zarra |
7. | Kypros | Break A Broken Heart | Andrew Lambrou |
8. | Espanja | Eaea | Blanca Paloma |
9. | Ruotsi | Tattoo | Loreen |
10. | Albania | Duje | Albina & Familja Kelmendi |
11. | Italia | Due Vite | Marco Mengoni |
12. | Viro | Bridges | Alika |
13. | Suomi | Cha Cha Cha | Käärijä |
14. | Tšekki | My Sister’s Crown | Vesna |
15. | Australia | Promise | Voyager |
16. | Belgia | Because Of You | Gustaph |
17. | Armenia | Future Lover | Brunette |
18. | Moldova | Soarele şi Luna | Pasha Parfeni |
19. | Ukraina | Heart of Steel | TVORCHI |
20. | Norja | Queen of Kings | Alessandra |
21. | Saksa | Blood & Glitter | Lord of the Lost |
22. | Liettua | Stay | Monika Linkytė |
23. | Israel | Unicorn | Noa Kirel |
24. | Slovenia | Carpe Diem | Joker Out |
25. | Kroatia | Mama ŠČ! | Let 3 |
26. | Iso-Britannia | I Wrote A Song | Mae Muller |
Suomen Käärijä pääsee lavalla järjestysnumerolla 13. Kun finaalikin osuu 13. päiväksi, voisi kysyä, onko tämä hyvä enne. Toivotaan näin!
Finaalissa pistelasku ei ole yhtä suoraviivainen kuin semifinaaleissa, sillä huomioon otetaan sekä yleisön antamat äänet että jokaisen maan tuomariston äänet. Jokainen maa siis antaa kahdet eri pisteet, jolloin jaossa on huomattavasti aiempaa suurempi pistepotti. Yhteistäkin semifinaaleiden äänestykseen löytyy, sillä muun maailman yleisöäänet lasketaan mukaan yhtenä yksikkönä. Tämä muutos kannattaa tänä vuonna ottaa huomioon, kun laskee oman Euroviisu vedonlyöntisuosikkinsa menestysmahdollisuuksia.
Euroviisu finaalissa pisteet kertyvät näin:
osallistujat | ääniskaala (yht.) | koko pistepotti | |
---|---|---|---|
osallistujamaiden yleisöäänestys | 37 | 12, 10, 8–1 (58) | 2146 |
osallistujamaiden asiantuntijaraati | 37 | 12, 10, 8–1 (58) | 2146 |
muu maailma | lasketaan yhdeksi | 12, 10, 8–1 (58) | 58 |
yhteensä | 4350 |
Euroviisut 2023 ennakkosuosikit
Vuonna 2023 Euroviisuihin lähdetään Suomen kannalta mielenkiintoisissa tunnelmissa, sillä Käärijän Cha cha cha on rankattu vedonlyönti kertoimissa korkealle. Kun aikaa Euroviisu-finaaliin on vain pari päivää aikaa, Suomi tulee kertoimissa tiukasti kakkosena heti Ruotsin jälkeen. Pystyykö kisojen ensikertalainen päihittämään rosoisella revityksellään Ruotsin kokeneen viisuvoittajan silotellun ja loppuun asti laskelmoidun kappaleen? Suomen odotetaan saavan runsaasti kannatusta yleisöltä, mutta suuri kysymysmerkki on se, miten asiantuntijaraadit esitystä ja kappaletta arvostavat. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten kertoimissa kolmantena oleva Ukraina pärjää.
Suomen Euroviisu-historia on suhteellisen murheellista luettavaa. Maa on perinteisesti rypenyt pohjamudissa, kunnes Lordi puhdisti maineen pesemällä ennakkosuosikit Ateenassa 2006. Silloinkin vedonlyöntikertoimet olivat Ruotsin Carola Häggkvistin puolella, ja asiantuntijat ovatkin nähneet yhtäläisyyksiä Euroviisujen 2023 ja 2006 välillä. Toivotaan, että historia toistaa tässä suhteessa itseään, ja Käärijä käärii finaaliesityksellään pisteet voittoon.
Tarkemmat Euroviisujen ennakkosuosikit voit katsoa alla olevalta voittajakerroin listalta.
Euroviisu kertoimet
Tässä yhteenveto parhaista Euroviisu voittaja vedonlyönti kertoimista heti 2. semifinaalin jälkeen.
maa | Voittajakerrointen vaihtelu väli | Ylin kerroin tällä kasinolla |
---|---|---|
Ruotsi | 1,40–1,52 | ![]() |
Suomi | 3,00–4,31 | ![]() |
Ukraina | 8,00–15,00 | ![]() |
Ranska | 12,00–34,00 | ![]() |
Israel | 12,00–40,00 | ![]() |
Norja | 14,99–34,00 | ![]() |
Espanja | 14,99–34,00 | ![]() |
Kaikki vedonlyöntisivustot eivät ole kirjoitushetkellä vielä saaneet voittajakertoimia ulos, mutta tendenssi on selvä. Kolme korkeimmalle rankattua maata ovat Ruotsi, Suomi ja Ukraina ja neljä seuraavaa, Ranska, Israel, Norja ja Espanja, käyvät tiukkaa keskinäistä kamppailua. Mutta kuten tiedämme, kertoimet eivät ratkaise Euroviisu voittajaa tänäkään vuonna, vaan päätös on katsojien ja ammattilaisraatien käsissä. Yllätyksiä voi siis olla luvassa.
Euroviisu tulokset 2023
Euroviisufinaali on käyty ja tulokset ovat nyt virallisia. Vedonlyöntikertoimet olivat jälleen oikeassa, sillä Ruotsin Loreen vei Tattoo-kappaleellaan voiton ja Suomen Käärijä tuli toiseksi. Kolmas oli Israelin Noa Kirel ja Unicorn. Ruotsi kiri voittoon erityisesti kansallisten raatien äänillä, mutta Suomi oli selvä yleisön suosikki.
Tässä kärkiviisikon saamat raati- ja yleisöpisteet sekä kokonaispisteet, joilla Euroviisu finaali ratkesi.
raati | yleisö | yhteensä | |
---|---|---|---|
Ruotsi | 340 | 243 | 583 |
Suomi | 150 | 376 | 526 |
Israel | 177 | 185 | 362 |
Italia | 176 | 174 | 350 |
Norja | 52 | 216 | 268 |
Onnittelut Loreenille Euroviisuvoitosta. Hän on Euroviisuhistorian toinen esiintyjä Irlannin Johnny Logan lisäksi, joka on onnistunut nappaamaan Euroviisuvoiton kahdesti. Onnittelut myös Käärijälle upeasta toisesta sijasta!
Loreenin voitto merkitsee sitä, että Euroviisut 2024 järjestetään Ruotsissa.
Euroviisut vedonlyönti – vinkit
Jos Euroviisu vedonlyönti alkoi kiinnostaa, tässä muutamia vinkkiä, joilla teet siitä entistä hauskempaa ja entistä onnistuneempaa.
Tutustu osallistujamaihin, niiden kappaleisiin ja esittäjiin. Artistin ulkomainen suosio on suuressa roolissa, sillä menestyksen ratkaisevat ulkomaiset äänet. Semifinaaleissa ja finaalissa katsojat ja raadit eivät voi äänestää oman maan kappaletta.
Tutustu Euroviisujen sääntöihin etenkin nyt, kun ääntenlaskua on muutettu. Jos lyöt vetoa semifinaaleista, ota huomioon, miten eri maiden antamat äänet niissä painottuvat. Se miten tuomariston ja yleisön äänet otetaan tuloksissa huomioon, tuo oman haasteensa kappaleiden ja esiintyjien menestyksen ennustamiseen. Jotta voit ottaa kaiken tämän huomioon, sinun pitää hallita kaikki muuttujat.
Pane Euroviisu kertoimet vertailuun. Tämä pätee kaikkeen – eikä ainoastaan Euroviisut vedonlyöntiin. Eri vedonlyöntisivustot tarjoavat poikkeavia kertoimia, ja sinun kannattaa etsiä omalle suosikillesi luonnollisesti se suurin. Vahvimpien ennakkosuosikkien välillä kerrointen erot eivät pääse repeämään valtavan suuriksi, mutta yllätysmomenttia etsivät löytävät huimiakin sivustokohtaisia eroja.
Käytä hyväksi vedonlyöntibonukset. Tämä on viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin vinkkimme Euroviisut vedonlyöntiin. Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat tervetuliais- ja muita bonuksia, joita käyttämällä saat oman pelibudjettisi riittämään kauemmin. Niillä pienennät omaa rahallista riskiäsi ja voit panostaa voittajasuosikillesi hieman enemmän – ja onnella ja taidolla päästä myös voitolle enemmän.
Euroviisut televisiossa
Euroviisut 2023 -kilpailua pääsee seuraamaan perinteisesti YLEn kanavilla. Sekä semifinaalit että finaali televisioidaan suorana Liverpoolista. Finaalilähetys nähdään sekä TV1:llä että Areenassa. Turvallisinta lieneekin turvautua tv-välitteiseen tunnelmaan, sillä YLEn mukaan Euroviisut 2023 liput myytin loppuu reilussa puolessa tunnissa.
Tänä vuonna tilaisuutta juontavat paikan päällä Liverpoolissa britit Alesha Dixon ja Hannah Waddingham, ukrainalainen Julia Sanina ja irlantilainen Euroviisu-konkari Graham Norton. Kolme ensin mainittua ovat mukana jo semifinaalivaiheessa.
Euroviisut 2022 -kilpailua seurasi EBUn mukaan yli 180 miljoonaa katsojaa television ja digitaalisten alustojen kautta. Päästäänkö vuonna 2023 samaan?